Atlas Copco on ollut öljytöntä ilmaa tuottavan teknologian edelläkävijä jo yli 60 vuoden ajan. Jatkuvan tutkimus- ja kehitystyön ansiosta olemme ilmanpuhtauden eturintamassa ja ensimmäinen valmistaja, joka on saanut ISO 8573-1 Class 0 -sertifikaatin. Nykyään tarjoamme alan laajimman valikoiman öljyttömiä kompressoreita ja puhaltimia.
Ilmanlaatu
Mitä paineilmassa on vältettävä
Paineilmajärjestelmään pääsevät öljyhiukkaset voivat aiheuttaa tuotteen kontaminoitumisen ja vaurioittaa lopputuotteita. Öljyttömillä tuotteillamme ja suodatusratkaisuillamme voidaan tuottaa Class-0-luokan ilmaa esimerkiksi elintarvike- ja juomateollisuuteen, lääketieteeseen ja terveydenhoitoon sekä tekstiili- ja kemianteollisuuteen.
Öljy
1Paineilmajärjestelmään pääsevät öljyhiukkaset voivat aiheuttaa tuotteen kontaminoitumisen ja vaurioittaa lopputuotteita. Öljyttömillä tuotteillamme ja suodatusratkaisuillamme voidaan tuottaa Class-0-luokan ilmaa esimerkiksi elintarvike- ja juomateollisuuteen, lääketieteeseen ja terveydenhoitoon sekä tekstiili- ja kemianteollisuuteen.
Paineilman sisältämä pöly aiheuttaa ylimääräistä kitkaa,
mikä johtaa esimerkiksi paineilmalaitteiden liialliseen kulumiseen. Laajan suodatusratkaisuvalikoimamme avulla voit poistaa kaiken pölyn järjestelmästäsi.
Pöly
2Paineilman sisältämä pöly aiheuttaa ylimääräistä kitkaa,
mikä johtaa esimerkiksi paineilmalaitteiden liialliseen kulumiseen. Laajan suodatusratkaisuvalikoimamme avulla voit poistaa kaiken pölyn järjestelmästäsi.
Paineilmassa oleva vesi aiheuttaa syöpymistä, ruostetta ja voi vaurioittaa lopputuotetta. Kaksiosaiset kuivaimemme, adsorptiokuivaimet ja pyörivät rumpukuivaimet, poistavat ilmasta kaiken veden.
Vesi
3Paineilmassa oleva vesi aiheuttaa syöpymistä, ruostetta ja voi vaurioittaa lopputuotetta. Kaksiosaiset kuivaimemme, adsorptiokuivaimet ja pyörivät rumpukuivaimet, poistavat ilmasta kaiken veden.
Millaista ilmanlaatua tarvitset?
CLASS 0 = Laitteen käyttäjän tai toimittajan määrittelemä, tiukempi kuin CLASS 1 -luokka:
CLASS 1 = < 0,01
CLASS 2 = < 0,0
CLASS 3 = < 1
CLASS 4 = < 5
Nykyiset ISO 8573-1 (2010) -luokat (viisi pääluokkaa ja niiden
enimmäisöljypitoisuudet). Kokonaisöljypitoisuus (aerosolit, nesteet ja höyryt) mg/m³. Ota yhteys paikalliseen Atlas Copcon edustajaan ja valitse käyttökohteeseesi sopiva ilmanlaatu.
Ilmankäsittelyn ratkaisuvalikoimamme
Jäähdytyskuivaimet ovat yleisimmin käytössä olevia kuivaimia. Jäähdytyskuivaimessa on ilma–ilma-lämmönvaihdin ja ilma–freoni-lämmönvaihdin. Kuivain estää vapaan veden pääsyn järjestelmään ja järjestelmän korroosion. Alle 50 prosentin suhteellinen kosteus on tähän riittävä. Jäähdytyskuivaimia on saatavana sekä vesi- että ilmajäähdytteisinä
malleina.
Jäähdytyskuivain
1Jäähdytyskuivaimet ovat yleisimmin käytössä olevia kuivaimia. Jäähdytyskuivaimessa on ilma–ilma-lämmönvaihdin ja ilma–freoni-lämmönvaihdin. Kuivain estää vapaan veden pääsyn järjestelmään ja järjestelmän korroosion. Alle 50 prosentin suhteellinen kosteus on tähän riittävä. Jäähdytyskuivaimia on saatavana sekä vesi- että ilmajäähdytteisinä
malleina.
Adsorptiokuivaimia käytetään, kun paineilmasovelluksen edellyttämä paineenalainen kastepiste on alle 0 °C. Useimmissa tapauksissa kuivaimissa on kaksi painesäiliötä vierekkäin. Kumpikin säiliö on täytetty kuiva-aineella. Kun toinen säiliö poistaa kosteutta, toinen elvyttää ja päinvastoin.
Kuiva-ainekuivain
2Adsorptiokuivaimia käytetään, kun paineilmasovelluksen edellyttämä paineenalainen kastepiste on alle 0 °C. Useimmissa tapauksissa kuivaimissa on kaksi painesäiliötä vierekkäin. Kumpikin säiliö on täytetty kuiva-aineella. Kun toinen säiliö poistaa kosteutta, toinen elvyttää ja päinvastoin.
Toinen malli on pyörivä rumputyyppinen adsorptiokuivain. Siinä on yksi säiliö ja rumpu. Tässä rummussa on kennorakenne, jossa adsorptiomateriaali kyllästetään. Kolmea neljäsosaa rummusta käytetään paineilman kuivaamiseen ja neljäsosaa elvyttämiseen. Elvytys tehdään kuumalla paineilmalla.
Pyörivä rumpukuivain
3Toinen malli on pyörivä rumputyyppinen adsorptiokuivain. Siinä on yksi säiliö ja rumpu. Tässä rummussa on kennorakenne, jossa adsorptiomateriaali kyllästetään. Kolmea neljäsosaa rummusta käytetään paineilman kuivaamiseen ja neljäsosaa elvyttämiseen. Elvytys tehdään kuumalla paineilmalla.
Tarjoamme laajan valikoiman paineilman suodatusratkaisuja, joiden eri suodatinmallit ja -luokat poistavat kaiken pölyn ja öljyn paineilmajärjestelmästäsi.
Suodattimet
4Tarjoamme laajan valikoiman paineilman suodatusratkaisuja, joiden eri suodatinmallit ja -luokat poistavat kaiken pölyn ja öljyn paineilmajärjestelmästäsi.